Fiskars keittiövälineet, sinun perheesi.

Täydelliset yhdessä

Fiskars keittiövälineet, sinun perheesi.

Täydelliset yhdessä

Herkkuruokaa vaivatta: näin syntyy täydellinen pasta

Mitä tarvitaan täydellisen pasta-aterian valmistamiseen? Tietysti tuoreet raaka-aineet, joita käsitellään laadukkailla työvälineillä. Lisäksi tarvitaan vielä yksi salainen ainesosa: hyvä pastaruoka maistuu vielä paremmalta, kun se valmistetaan yhdessä. Kannattaa siis kutsua kaikki rakkaat keittiöön ja antaa heidänkin auttaa.

Pasta Pomodoro

Yksinkertainen ruoka on usein parhaimman makuista. Se pätee myös tämän pelkistetyn, mutta herkullisen pastan suhteen. Vinkkinä kerrottakoon, että pastan pitäisi olla al dente, tomaattien makeita ja oliiviöljyn mahdollisimman laadukasta. 

Ainekset:

  • 1 pkt suosikkipastaasi
  • ¼ dl oliiviöljyä
  • 4 valkosipulinkynttä
  • 2 kourallista kirsikkatomaatteja
  • vastarouhittua mustapippuria
  • ½ dl tuoreita yrttejä
  • ½ dl raastettua parmesaanijuustoa

1. Kuumenna pastaa varten runsaasti vettä ja lisää ripaus suolaa.

2. Kun vesi kiehuu reippaasti, kaada joukkoon pasta.

3. Keitä 8–10 minuuttia.

4. Paista tomaatteja ja hienonnettua valkosipulia hetki öljyssä.

5. Lisää suolaa maun mukaan.

6. Lisää hienonnetut yrtit sekä mustapippuria maun mukaan.

7. Kaada joukkoon keitetty pasta ja hauduta viisi minuuttia

Tarjoa heti!

Äänestä paras pasta-annos!

Mikä pasta voittaa äänesi?

1. Pomodoro
Klassikkoa ei voi voittaa. Tomaattipasta on pastamaailman Ferrari.
2. Bolognese
Bolognese on todellista lohturuokaa: herkullista, täyttävää ja kaikkien mieleen.
3. Carbonara
Pastan ja pekonin liitto on suorastaan taivaallinen.
1
2

Raastin säilytysrasialla

Missä pasta, siellä parmesaani. Ja vaikka itse sanommekin, Fiskarsin raastin säilytysrasialla raastaa parhaan parmesaanin – siististi, nopeasti ja vaivattomasti.

1. Se sisältää kätevän säilytysrasian, johon raasteen saa siististi säilöön myöhempää käyttöä varten.

2. Kansi pitää sisällön tuoreena.